Suolijärvet saivat muotonsa jäätikön vetäytyessä noin 10 000 vuotta sitten. Vetäytyvän jään jäljet näkyvät vesistössä tyypillisinä länsilounas-itäkaakko suuntaisina pitkulaisina nieminä ja saarina. Vesistön vedet laskivat ensin Yli-Suolijärvestä Luksuanjokea pitkin Ala-Suolijärveen, josta ne laskivat vuolasta ja paikkoin jyrkkää Jumiskonjokea pitkin Kemijärveen ja Kemijoen kautta Perämereen. Kerrotaan, että Jumiskonjoen Suukönkään jyminä kuuluin Kemijärven rannoilla tulvan aikaan jopa viiden kilometrin päähän. [1]

Aikalaiskertomusten mukaan Jumiskonjoki oli erityisen kalaisa joki. Joelta pyydystettiin pääasiassa vaellussiikaa, mutta Jumiskonjoen Vieruskönkäältä on pyydetty myös merilohta. Kalan määrä alkoi vähenemään jyrkästi jo 1948 Kemijoen Isohaaran patoamisen jälkeen. Jumiskon kalastuskunnan vuonna 1973 esittämän lausunnon mukaan Suolijärviin on ennen vesivoimaa todistettavasti noussut vaellussiikaa, meritaimenta, merilohta sekä järvialueiden taimenta, siikaa, harria ja tammukkaa. Aikalaiskertomusten mukaan vaelluskalat ovat nousseet Jumiskonjoen jyrkistä koskista könkäiden reunojen matalavetisiä “rosvoreittejä”. [2]

Vesivoima saapui Suolijärville 1950-luvun alussa, kun Pohjolan Voima ryhtyi rakentamaan Jumiskon voimalaitosta. Tässä vaiheessa Pohjolan Voima oli jo rakentanut Kemijoen suulle Isohaaran padon, joka oli kerrasta tuominnut koko Kemijoen vesistöalueen merivaelluskalojen kannat. Suolijärvien valjastaminen sujui ajalle tyypilliseen tyyliin ympäristöstä, paikallisista asukkaista ja säännöistä piitaamatta. Voimalaitoksen rakennusprosessista ja siitä seuranneista vuosikymmeniä kestäneistä oikeustaisteluista paikallisten ja Pohjolan Voiman välillä kerrotaan seikkaperäisesti kirjassa Taistelu Järvestä, 1996. 

Jumiskon voimalaitosta varten pyrittiin saamaan mahdollisimman suuri vesimäärä putoamaan mahdollisimman korkealta. Tätä varten vesistöä muokattiin merkittävästi. Vedet ohjattiin viirtaamaan kanavien ja tunnelien avulla Jumiskonjoen sijaan Niemijärven, Vierusjärven, Irnijärven, Iso Karppisen, Ala-Askanjärven kautta tunnelivoimalaitokseen, josta vesi jatkaa tunnelia pitkin Kemijärveen. Läpivirtausjärvien vedenkorkeudet ja ekosysteemit muuttuivat operaatiossa merkittävästi. Jumiskonjoki jäi yläosiltaan kuivaksi ja Jumiskonjoen varrella sijainnut suvanto Nolimo muuttui sen latvavedeksi. Yli- ja Ala-Suolijärvien välinen Luksuanjoki ruopattiin ja padottiin. Lisäksi järvillä tehtiin muita ruoppauksia talvityhjennyksen mahdollistamiseksi, näkyvimpänä näistä esimerkiksi Ala-Suolijärvellä Murtoniemen katkaiseva Murtokannankanava. [3]